Tiistaina 8.3. vihdoin toteutui sporttikuvaus Oonan kanssa. Mielestäni onnistuimme hienosti ja tunnelma oli oikein mukava.

Keskiviikkona saimmekin yllättäen koirat Leea-Marjalle. Tämän ansiosta päätimme lähteä Renfellä eli paikallisjunalla Malagaan.

Malagassa muutamassa tunnissa ei juuri ehdi kuvailemaan, mutta jokunen ruutu sentään tuli otettua. Malagan katerdaali, Cathedral de Malaga on kyllä ehdottomasti vierailun arvoinen.

Katedraalin jälkeen kävimme hieman shoppailemassa, jonka jälkeen suuntasimme Paseo del Muelle Unolle, joka oli kyllä valokuvauksellinen. Samalla tuli kuvattua La Farola de Malaga majakka, joka oli vastakkaisella rannalla.

Torstaina lähdin jo ennen auringonnousua Torremolinoksen suuntaan, mutta päädyinkin loppujen lopuksi Benalmadenan satamaan kuvailemaan. Keli oli melko pilvinen, joten sai aika dramaattisiakin kuvia mm. rannassa uponneena olevasta Willow-siipirataslaivasta, joka on aito ”Amerikan laiva”.

Torstai iltana lähdin vielä käymään toistamiseen Pasin luona, josta suuntasimme ns. Fuengirolan ”Nälkäkadulle2 nauttimaan hieman iltapalaa. Katu ympäristöineen oli kyllä tunnelmallinen.

Perjantaina kävin kuvailemassa Marja-Liisan kanssa. Hänestä tehdään Sofia-opistolle opiskelijatarinajuttu, johon tarvittiin kuvia. Illalla kävin vielä Minnan luona kotona kuvailemassa.

Nämä viimeiset kuvaukset sitten viimeisessä blogikirjoituksessani, sillä huomenna sunnuntaina on jo aika palata Suomeen.