Tätä kirjoittaessani olen ollut Suomessa jo muutman päivän. Ei voi muuta sanoa, että kaksi kuukautta meni kyllä kuin siivillä. Nautin joka päivästä Fuengirolassa ja Sofia-opiston ”leivissä” kovasti vaikka hieman vaikeuksiakin meillä matkan varrella oli. Tämän lisäksi vallitseva tilanne Euroopassa huoletti ja huolettaa yhä. Mukava oli kotiinkin tulla, mutta pidemmäksikin ajaksi olisi mielellään jäänyt.

Tässä kooste viimeistä päivistä Espanjassa kuvauksineen.

Perjantaina 11.3. oli kahdet kuvaukset. Ensin kuvailtiin Marja-Liisan ja Peki-koiran kanssa opiston viereisellä ”sulavesiuomassa”, joka oli luonnollisesti kuiva. Tuossa uomassa muuten monet koiranomistajat ulkoiluttavat päivittäin koiriaan. Marja-Liisasta tehdään opiskelijatarina Sofia-opiston sivuill, johon tarvittiin kuva.. Hän on pitkään opiskellut opistolla mm. espanjan kieltä.

Työpäivän päätteeksi hain Minnan opistolta ajoimme hänen luokseen Mijasiin kuvaileman. Hänellä onkin todella hieno talo mahtavalla sijainnilla. Kuvien aiheeksi valittiin Minnan mieliharrastus eli taulujen maalaaminen
.

Lauantai, joka oli viimeinen kokonainen päivä Fugessa, vietettiin Virpin ja Nissen (Kiinanharjakoira) kanssa Mijaksessa, jonne luonnollisesti meidän Ibis ja Lakukin tulivat mukaan. Kävimme ensin syömässä ja kaikki koirat olivat kyllä todella ”salonkikelpoisia”. Mijas sijaitsee vuoristossa ja sieltä mm. näkee yhdellä silmäyksellä koko Fuengirolan keskustan.

Lauantaina myös pakkasimme valmiiksi, sillä sunnuntaina oli kymmenen aikoihin aamulla lähtö lentokentälle Malagaan.

Saavuimme sunnuntaina sopivasti Express-parkkiin, jossa luovutimme Jeti-Costan vuokra-auton. Automme, Honda Jazz oli palvellut meitä todella hyvin.

Haimme kärryt ja lastasimme laukut ja koirat kyytiin. Kävimme Check inissä ja veimme koirat ”erikoislähetyksiin” ja ehdimme itsekin pika pikaan vielä Tax free myymälään. Sitten jo pian astuimmekin koneeseen.

Lento Suomeen sujui mukavasti, kun vieressäni koneessa istui Ismo Kelakoski, joka on valokuvannut paljon ja tekee nykyään Youtubevideoita.
Pian jo saavuimmekin Helsinkiin, vaikka kone oli hieman aikataulustaan myöhässä.

Saimme pakattua auton hyvin, vaikka hieman enemmän oli tavaraa nyt kotiin palatessa. Maaritin autokin lähti laakista käymään.

Kotimatka sujui todella hyvin. Kävimme matkan varrella syömässäkin ja Ulvilassa olimme klo 23:20.

Matkasta jäi paljon hyviä muistoja ja jopa ihan konkreettisiakin, sillä Minna osti minulle muistoksi Mijaksen kylästä kuuluisan Mijaslaisen edesmenneen valokuvaajan J. Jaime Motan valokuvakirjan ”El Silencio Habitado” FotoArt-valokuvaliikkeestä, jota pitää hänen leskensä poikansa Alex Jaimen kanssa. Sain kirjaan Minnalta jopa muistokirjoituksen sekä myös Alexilta, joka muuten jatkaa isänsä jalanjäljissä valokuvaajana.

Yhteenvetona voisin sanoa, että tämä harjoittelujakso Espanjassa oli todella mahtava ja antoisa kokemus. Opin todella paljon itsenäistä työskentelyä ammattivalokuvaajan roolissa ja nautin joka tehtävästä täysin rinnoin.

Suosittelen tätä todella kaikille opiskelijoille, joilla on mahdollista lähteä ulkomaan harjoitteluun. Sofia-opisto oli mitä mainioin kohde ”olla töissä”. Yhteistyö Minnan, Jorgen ja Miguelin kanssa sujui todella mutkatomasti ja minulle kuvaajana annettiin vapaat kädet toimia, joka sopii vanhalle yrittäjälle kuin nenä päähän.

Mikäli lähtee ulkomaanharjoitteluun, tällaisen blogin-pitäminen on hyvä tapa muistella päivän tapahtumia ja siitä jää itsell hieno muisto, josta voi vaikki asioita palautellaa mieleen.

Aiemmin en ole koskaan blogia kirjoittanut, saatikka yhtään lukenut, joten suosittelen kovasti tätä blogaaja.fi-alustaa, joka oli todella helppo ottaa käyttöön ja käyttää. Ainoina miinuksiana oli, etten saanut aktivoitua kommenttikenttää, joka olisi ollut vuorovaikutteinen mahdollisetn lukijoiden kanssa. Lisäksi kuvien pienentäminen tiettyyn maksimikokoon vei aikaa.

Pahoittelen, että jossain vaiheessa aloin lipsua blokikirjoitus/päivä vauhdista, mutta pyrein korjaamaan sen muutamien päivien yhteenvedoilla, joka ei aivan paras juttu ollut, mutta huomattavasti parempi kuin se, että olisin lopettanut lennosta koko kirjoittamisen.

Valitan myös, että tekstini ovat olleet melko lyhyttä ja yksinkertaisita. Kykeenen paljon parempaan, mutta ajansäästön vuoksi pidin tekstin lyhyenä ja pyrin painottamaan kuvien laatuun/määrään.

Kiitos kaikille seuraajilleni, joita toivottavasti olisi edes yksi ollut, etten olisi kirjoitellut vain itselleni… 🙂

Mikäli tyylini ja varsinkin valokuvaustyylini kiinnostaa ja haluat kuvia/tulla kuvattavaksi/on valokuvausprojekteja/ym. tai haluat muuten olla yhteydessä, alla yhteystietoni.

Asun Suomessa Länsi-Rannikolla Ulvilassa.

Valokuvauksellisin terveisin

Esko Pamppunen
Valokuvaaja
+358 45 157 7573
esko.pamppunen@outlook.com
eskopamppunen.kuvat.fi
@pamppune