Tästä päivästä tulikin yllättäen vapaapäivä, joten aamupäivä Photoshopin treenausta ja iltapäivällä lähdin Playa Los Bolichesin rannalle kuvailemaan.
Maarit oli ollut rannalla lenkillä ja kertoi, että siellä oli surffareita. Pidän kuvaamisesta, jossa on liikettä ja vielä ulkona saa kuvata, jossa on runsaasti hyvää valoa tarjolla, muttei liikaa. Päivä oli melko pilvinen, joka siis sopii hyvin minulle.
Ensimmäisen kerran kuvailin myös Nikonilla (D750) vapaa-ajankuvausta ja vieläpä pitkällä putkella (200-500mm). Muuten kaikki vaapaa-ajan kuvaukset olen tehnyt Sonyn bridgekameralla RX10 MKIV.
Seuraavanlaista settiä tuli surffareista.

Rannalla tuli yksi kaveri tyttöystävänsä kanssa kysymään englanniksi, voisiko hän ottaa minusta videota, kun kuvaan surffareita. Hän kuvaa vlogia Youtubeen. Sanoin, että kyllähän se sopii. Kysyin mistä päin he ovat ja suomalaisiahan hekin, eli tarinaa suomenkielellä jatkettiin.  Mukava ja innokas sekä ulospäin suuntautunut kaveri tuo Taavi Lehmonen (Instassa @taavitonttu). He ovat saapuneet tänne viikko sitten ja lähtevät seitsemän viikon kuluttua eli ihan saman ajan täällä viettävät, kuin mekin. Oli puhetta, jos vaikka joku kerta lähdettäisiin yhdessä kuvaileen.

Koska pidän liikkeen kuvaamisesta, ovat myös linnut oivia kohteita. Seurasin erästä lokkia. Sillä oli suussaan jotain, luulin, että se on kala. Yhtäkkiä se pudotti sen ja katsoi tarkkaan minne putosi ja poimi sen vedestä. Melkoinen aarre taitaa hänelle olla…? Kuvissa huomasin, että puutikku oli. Pesää rakentamassa?

Huomenna onkin sitten Joogatunnin kuvausta Sofia-opistolla ja sen jälkeen tänään peruuntunut opiston johtoryhmän ryhmäkuva.
Töiden jälkeen tapaan vielä vanhaan kaverini, joka on asunut Fugessa jo vuosia. Mutta huomenna lisää siitä sitten…